Vielä kuulemma tämä viikko opinahjoa ja sitte alkais joululoma. Ens maanantaina sitten loman kunniaks olis Nilalla eläinlääkäriaika ja laitetaan lisää rokotetta niskaan.. Jos nyt taas yhellä ajalla selvitään.
Eilen kävi illalla vieraita ja asunnossa oli hetkenaikaa perinteisen sakemanni-karkkari-käppänä-porukan lisäks vielä kaks sakemanni urosta eli Yasso ja Capo. Eli Tiian entinen koulukaveri ja sen poikaystävä kävi istumassa iltaa.
Nilalla on hampaita alkanu lähtee melkeen urakalla, edessä viimesetki heiluu ja 4 uutta pilkistää jo
Kamera sano sopimuksen irti jotenka kuvauksellinen puoli jää nyt vähän vähemmälle toistaseks.. Mutta muuten näillä mennään.
maanantai 7. joulukuuta 2009
perjantai 27. marraskuuta 2009
Check
Eipä tässä oikeestaan mitään kerrottavaa ole. Viime vkl vanhemmat kävi kylässä.. Nila oli vähän normaalia rauhattomampi mutta ei ihmeitä..
Sisäsiisteys on sillä mallilla että välillä Nila ite jo raapii ovea mutta muuten pitää vielä kytätä että millon se menee oven eteen ootteleen. Päivisin on ollu jo toista viikkoo koko konkkaronkka valloillaan yksin kotona eikä tuhoja tai vahinkoja oo tullu.. Yhtenä päivänä Nata tosin oli syöny yhen rengasluun joka ei oo kenellekkään kelvannu puoleentoista vuotteen.. Nyt oli sitte maistunu.. Muuten on aina unista porukkaa vastassa.
Treenailua jatketaan ja sivulletulo ollaan otettu uutena.. Tiian mielestä pitäis opettaa perää heittämällä mutta mun mielestä on hienompaa ku kiertää takaa.. Oon kuulemma vanhanaikanen.. Eipä tuolla taida olla merkitystä.. Irti-käskykin opeteltiin tuossa jonku aikaa sitte.. Yritin eka vaihtaa leluja herkkuihin mutta ei Nilaa enää lelut kiinnostanu sen jälkeen ku huomas että taskussa on herkkuja. Sitte hetken pähkäilin ja kaivoin pakastimesta teeren siiven.. Sen kans sitte opeteltiin ja äkkiä se hoksas jutun jujun.. Eipä siinä mitään nappuloitakaan tarvinnu ku palkkas aina vaan siivellä.. Hiomista tosin on kyllä.. Jatketaan siis patukalla metsäteillä.
Oon myös nyt löytäny tuon saksanseisoja.comin foorumin ja sitä lueskellu.. Hauskaa luettavaa mutta pitää visiin muistaa säätää aina aivoista hevonpaskafiltteri päälle :) Niin se taitaa jokaisella foorumilla olla..
Tiistai-iltana keittelin 20kg hirvenlihaa koulun peijaisiin.. Purhon metsästysseura oli lahjottanu koirien onneks jänteisiä paloja joten nyt on kaiken muun lisäks koirilla hirveeki kupissa. Peijaiset oli ja meni ja olot oli aamulla kyllä taas sen mukaset.. Ja ens viikolla olis pikkujoulut..

Koirakasa

Tehokasta tilankäyttöö

Tämmösiä tuli mehtässä vastaan

Mäikkäys jatkuu.. Ei käy Nataa kateeks..

torstai 19. marraskuuta 2009
Ihme tapahtu!
Ja Nila sai viimein rokotteen! Eli haettiin tänään nobivakit niskan alle.. Nyt on suojausta penikkkatautia, parvoo, maksatulehusta ja kennelyskää vastaan.. Kuukauden päästä sittte tehosteelle aika varattu. Katotaan saadanko se ajoissa otettua :D Eläinlääkäri tarkisti Nilan muutenki ja julisti terveeks ja reippaaks pennuks. Kehu luonnettakin. Kaks uutta rautahammastaki on jo tulollaan. Eipä tunnu rokotteeseen milläänlailla reagoivan...
Eilen tapahtu aikas hauska juttu iltasella. Kattelin juutuubista erinäisiä metsästysvideoita. http://www.youtube.com/watch?v=56LsVam1yEM Tuon videon lopussa ohjaaja viheltää pillillä koiran paikalle ja apina kun olen niin piti itsekkin matkia ja viheltää. Nila istu vieressä ja pitkän vihellyksen jälkeen huomasin sivusilmällä että Nila meni maahan! Pillillä ollaan vähän luoksetuloa harjoiteltu mutta ei tippaakaan maahanmenoa. Kehuin heti ja potkasin lähimmän lelun Nilalle ja hurja leikki käyntiin. Muutama toisto ja joka kerta tarjos maahanmenoa. Illalla vielä ruokakupilla yks ja pitihän se vielä Tiiallekki näyttää. Näytti vielä tänä aamunakin muistavan jotenka nyt se vissiin sitten "osaa" mennä vihellyksestä maahan. Ja jotku sanoo että koiran kouluttaminen on vaikeeta.. Suosittelen youtubea.

Tuossa on kuva vielä siitä maanantaisesta muovinpalasta. Oli vähän liimautuni kiinni niin kokonaan en enää saanu aukastua.. Ihan riittävän kokonen tuo kuitenki oli.. Semmosta. Jospa sitä Nila nyt pitäytys pentunappulassa ja muissa sallituissa aineissa.

maanantai 16. marraskuuta 2009
Ja rokotukset siirtyy...
Voi jumalauta mikä aamu.. Kivasti oli vapaapäivä tiedossa ja siirtyny rokotusaika olis ollu tänään yhen jälkeen. Mutta toisinpa kävi.
Aamulla kello lähenteli yheksää ja oli aika viedä Tiia töihin. Tiia otti roskapussit kaapista ja alkoi laittamaan aamun roskia pussiin, tarkotuksena viedä ne samalla roskapönttöön. Jääkaapissa oli myös eräs broileri joka oli siellä jo muutaman päivän asustanu ja koska siinä ei oikeastaa ollu mitään syötävää niin sekin meni sitten pussiin. Kiva kierrätävä perhe kun ollaan niin Tiia alkoi erottelemaan luut ja muut roippeet siihen ellalta ja aleksilta tuttuun ronnie james biojäteastiaan ja broilerin ympärillä olleen muovin palaviin.. Nilapa meni ja hoksas että saattaa olla melko herkullinen tuo muovi joka just pussiin sujahti ja perässä sujahti myös Niilo. Tiia karjas ja Nila otti jalat alleen... Elmukelmu suussa. Minä syöksyin perään ja Nila livahti ruokapöydän alle herkkua maistelemaan. Sen että sain elukasta kiinni niin näin kun muovi imastiin alas kurkkutorvesta niinku spagetti. Ja muovi oli iso.. Kuvitelkaa minkäkokoinen muovin pala tarvitaan että se peittää kokonaisen grillatun broileri.
Noh siinä sitte eläinlääkäreitä soittamaan ja suolaa kurkkuun tunkemaan.. Vaan eipä suolalla Nilatyttö oksentanu.. Maiskutteli vaan hyvin tyytyväisenä että oliki liian vähäsuolasta muovia. Uudestaa ell puhelimeen ja se ei muuten ollut mikää helppo homma saada kiinni. Kun eläinlääkäri suositteli että jos kotoa löytyy vetyperoksidia niin sitä voisi vähän koiran kurkkuun ruiskasta.. Löytyhän sitä mutta kuulosti sen verran hurjalle että en suostunut ruiskuttamaan.. Oma eläinlääkäriä, jolle rokotusaika olisi tänään ollut, ei vielä saatu puhelimen päähän jotenka autonrattiin ja käymään.. Ohjasti Metsolaan jonnekki toiselle lääkärille jolla olis kuvausvehkeet mutta tämäkään lääkäri ei vielä ollut paikalla. Metsolasta suositeltiin Haminassa olevaa eläinklinikkaa Marvettia.. Soitto sinne ja motarille.. Onneks ei poliiseja näkäny.
Kaiken tiimellyksessä Tiia soitti kaverilleen joka on töissä eläinklinikalla.. Sieltä kerrottiin että heillä oli ollu tapaus jossa lapukka oli syöny jotain sopimatonta ja sille oli annettu pistos apomorfiinia oksennuttamaan. ( http://www.verkkoklinikka.fi/?id=6763207&page=5302081 Semmosta. Tuleekohan tuosta nyt sitte varmempi Seisoja. Varmaan menee Kaer-kokeissa dopingin puolelle tuollanen ihmeaine.) Sitä siis hakemaan. Klinikalla ensimmäisenä Nila sai jättimäisen kupin ruokaa, että on sitten minkä mukana muovi ulos oksentaa. Loppupeleissä aammupalastakaan ei ollu kuin vajaa kolme tuntia joten Nila oli hyin tyytyväinen aamun syömingeistä.
Piikki kun saatiin niin Kauppakeskus Itäväylän taakse vei tie. Lääkeannos oli tosi pieni ja aluksi ei kuulunut etupäästä mitään. Takapäästä tuli kyllä molempia tavaroita kun oli tuo lenkki aamulla jäänyt vähän niinku tekemättä sattuneista syistä.
Sitten alko koira hytkymään ja jo toisessa yrjöpurjosatsissa muovi tuli ulos grillimakkaran näköisenä ja suurinpiirtein saman kokoisena mötkönä. Oksennusta riitti yhteensä noin vartin jonka jälkeen maksu ja huristeltiin kotia. Tiia pari tuntia myöhässä töihin ja minä kotia muut koirat lenkittään ja pentua valvomaan. Kovin oli tulomatkan krapulaisen olonen koko Nila mutta yllättävän äkkiä meni huono olo ohi. Otti reilu tunnin tirsat, siitä pihalle ja Natan kans leikkimään joten eipä pahemmin tainnu vaikuttaa päivän kulkuun loppupeleissä. Ruoka pysy sisällä kun annoin eikä suolastakaan enää jano ole jotenka kaikki kai taas toistaseks hyvin... Otettiin tuo melko arvokkaaks käyny muovinpala mukaan jotenka koitan napata siitä pari kuvaa josta näkee kuinka iso muovi oikeesti oli..
Ja rokotuksi kokeillaa taas uudestaan torstaina.. Tosin en oo hirveen toiveikas.

keskiviikko 11. marraskuuta 2009
Lunta
Kotkaanki tuli lunta. Sellaset 15cm sato tuossa toissayönä ja eilen aamupäivästä. Siispä lähettiin Nilan kans kahestaan kävelemään lähimehtään. Kameran nappasin mukaan mutta siitäpä loppu akku ensimmäisen 200m jälkeen. Noh.. Muutaman kuvan sain sentään otettua.. Eipä tunnu lumesta Nilaporsas moksis olevan. Siellä meni ku katujyrä. Tänä aamuna käytiin reilu puoliskatuntia Tiian ja kaikkien koirien kanssa hangessa. Nila menee eteenki Natan perässä ja matkii kaikki mitä Nata tekee. Onneks matkii Nataa eikä tuota tuhmaa kääpiösnautseria. Natalla on huippua ku on taas se aika vuodesta ku lumipalloja kasvaa. Nelli menee hangessa ku myyrä ja on lenkin jälkeen paakkunen ku michelinmies. Onkohan sellasta koiraa olemassakaan joka ei lumesta tykkäis?
Rokotuksista sen verran että on vielä ottamatta. Ell aika olis ollu maanantaina mutta lääkäri joutu itse menemään lääkäriin ja on kuulemma tämän viikon sairaslomalla. Uus aika on ens maanantaina. Jospa piikin sillon sais. Saatais tuostaki ipanasta puoliks yhteiskuntakelponen :D
Harjottelua jatketaan vanhaan malliin. Vähän ollaan lisäks jo käyty patukan kans riehumassa mehtässä. Ennen ruokia oon tavannu aina turvonneilla nappuloilla harjotella lähinnä maahan menoo, istumista ja kontaktikävelyä. Ruokahulluna Nila on täysillä mukana ja sen seurauksena maahanmeno on välillä vähän hankalaa ku takapuoli ei meinaa pysyä paikallaan ku on niin kivaa että koko koira heiluu hännän mukana :P Pitää pistää Tiia joku päivä ottaan kuvia niin saadaan vähän harjottelukuviakin näytille. Mutta sarka jatkuu.

torstai 5. marraskuuta 2009
Pikainfoo pätkästä
Mahotonta meinaa olla meno ku kaverukset Nata ja Nila mäikkää.. Nellillä ei oikeen huumori meinaa riittää mokomaan melskaamiseen ja yleensä polttaa käämit ja menee komentaan Nataa. On kyllä hyvä tuo Nata olla olemassa... Opettaa pentua koiranelämään ja osaa tarvittaessa myös vähän ojentaa.. Leikin jälkeen on sitte hyvä käpertyä Natan mahan päälle nukkumaan.. En ois kyllä ikinä uskonu kuinka paljon tuo Nata tuota pentua jaksaa.. Se kun on aina ollu vähän känkkäränkkä.
Sitten pennusta vähän infoo.. Puntari näytti eilen 8,6 kg ja korkeutta on jo enemmän ku Nellillä. Maanantaina mennään ottaan ensimmäiset piikit. Melkonen viikari tuo Nila kyllä on. Mm. kengät ei oikeen meinaa pysyä telineessä :> Pari päivää takaperin hain sen myös tuosta naapuriasunnostakin.. Tultiin pihalta kuselta ja portaitten jälkeen päästin sen maahan josta se aina tapa(si)a juosta suoraan sisälle. No.. Nyt on parin asunnon päässä asuvilla virolaisilla oli ovi auki.. Eipä Nila vilkasukkaan omaan kämpään vaan ku raketti juoksi suoraan kyläileen. Onneks on mukava mies ja tykkää koirista..
Päivät rupee oleen niin pirun lyhyitä että ei enää iltasin kerkee käydä mehtässä koirien kans joten ollaan alettu aamusin käymään ennen ku pitää lähtee hommiin. Iltasin ollaa kans käyty valaistulla pururadalla.. Onneks tuo Mussalon pikkupurtsikka on melko hiljanen..

Tällasta menoo.. Näyttää Nila melko isolta kuvassa :o

Rontit kivellä

tiistai 27. lokakuuta 2009
Lomat lusittu
Syysloma ohi, vaikka oikeestaan mitään ei ehtyny tehä.. Toissa torstaina ajeltiin Nilan kanssa Kokkolaan lomailemaan ja vähän töitä tekemään. Ja tuli sitä muutama päivä metälläki oltua.
Mutta joo.. Matkalla pysähdyttiin Toivakassa, jossa oli jo pieni lumipeitekkin.. Sai pentuki ensikosketuksen lumeen ja pakkaseen. Siitä ajeltiin Jyväskylään jossa käytiin siskon luona ruokkimassa pentu ja kuski.. Siitä sitte vielä yhellä tauolla Kokkolaa ja tapaamaan vanhempia. Ensimmäinen päivä meni laiskotellessa ja pennun kanssa puuhaillessa. Viikonloppuna käytiin vähän pelloilla ja mehtissä kävelemässä ja opeteltiin kontaktikävelyä, maahan menoa ja luvan odottamista häkissä ja ruokakupilla. Kaikki sujuu jo varsin mallikkaasti.. Joka päivä yritän ruokakupilla ja herkuilla ainaki pari kertaa harjotella.. Kynsien leikkuukin sujuu mallikkaasti pienen alkuriehumisen jälkeen.. Onhan tuota hommaa pieni sarka vielä edessä mutta koitetaan mennä ilman suurempia stressejä. Luulis multa onnistuvan.
Tutustuminen vanhempien Hemmo-kissaan oli vähän kinkkisempi juttu kun Nilan mielestä kissat on kivoja mäikkäyskavereita (kiitos Kallen ja Vimman :P) ja Hemmo taas sietää koiria kunhan pysyvät 3 m päässä.. Niinpä Hemmo 15v vietti viikosta ison osan evakossa suljettujen ovien takana.. Tosin eipä se katin rutiineja tainnu paljon muuttaa, kun unitunteja taitaa kertyä nykään päivässä lähemmäs 20 :P
Alkuviikosta olin vähän puunkaatohommissa ja keskiviikkona lähin käymään serkun miehen vierasluvalla Ullavassa metällä. Aamulla ajelin liukkaita pikkuteitä jonnekki Rahkosen ja Sykäräisten välille. Siellä käytiin kiertämässä muutama lenkki lk saksanseisoja, pointterin ja muutaman ukon voimin. Lintuja ei harmiks mehtistä löytyny vaikka nevalla jokunen näkykin.. Keskiviikkona ajeltiin Nilan kanssa Kajaaniin jonne Tiia ja loput rakit tuli laina-Escortilla. Ekkeri jäi nyt taas Kajaaniin, joten ollaan jälleen yks autonen talous. Siellä oltiin 2 yötä ja tuusattiin kummipojan kanssa. Soittelin myös Herra Ferhillssille että jos oltais käyty pentua näyttämässä mutta työt oli ilmeisesti vieny talon isännän etelä-suomeen.. Ens kerralla sitten.
Sieltäpä taas takasin Kokkolaan. Loppuviikko hengailtaiin siellä, käytiin hakemassa kevätrullia ja syötiin siikaa jonka lihasta löyty epämääräisiä rakkuloita.. Rakkulat tunnistettiin Henneguya zschokkei-nimisen otuksen itiörakkuloiksi.. Eipä ne makua pilanneet ja onneks huomasin vasta kalan loppuvaiheessa.. Pitää varmaan Nilan seuraavaan madotukseen ostaa itellekki kolmen päivän kuuri axiluria :D
Lauantaina oli hirvenlihanjakopäivä ja isä haki laatikollisen köttiä.. Sai Nilakin maistaa pätkän hirven luuta eikä pakki menny sekasin.. Otettiin sieltä sitte toistakymmentä luun pätkää ja vähän lihan roippeita koirille Kotkaanki.
La-Su välisenä yönä kelloja ilmeisesti olis ollu tarkotus kääntää johonki suuntaan ja arvatkaas muistinko. Laittelin kellon herättään seittemän pintaan että jos lähtis käymään metällä. Fiksu nokialainen osaa myös ilmeisesti muuttaa itestään kellonaikaa jonka seurauksena kello herättä edellispäivän mukaan kasilta. Ihmettelin ku käytin Nilan aamukusella että jopa on valosaa.. Isän ja Natan kans käytiin kuitenki vähän metässä jalottelemassa.. Lähinnä kattelemassa uusia paikkoja ens syksyä ajatellen. Yks kiva uus nevan reuna löytykin josta lähti pari teertä pomppuunkin.. Tuli myös kurkattua alueen uutta lintukosteikkoo.. Pitää käydä ens vuonna siihenki tutustumassa.. Vähän harmittaa että ei oikeestaan oo tullu mehtällä käytyä kun Perhonjoen kaupungin puolella kun toisella puolella on melkeen tuplasti enemmän lääniä.. No sinne lähetään varmaan Nilan kanssa syksyllä tutustumaan. Vanhalla kunnon Röödmosallaki tuli käytyä viikolla mutta ilmeisesti se varmaan reilu 10 hehtaarin suo ei oo tarpeeks iso joillekkin ku pitää tunkee haulikkohollin päähän passiin.. Meno oli muutenki vähän ku sorsa-alotuksessa joten olin jo ennen kymmentä kotona..
Takasin Kotkaan ajeltiin maanantaina.. Lauantaina pitäis lähtee koulun hirvijahtiin kuulemma ajomieheks.. Kiinnostaa joku miesajo ku kilo sonta.. Saataapa olla että otan paketin makkaraa ja muutaman kaljan mukaan ja meen jonnekki syrjään istumaan.. Ei oikeen tuo mehtässä möykkääminen innosta.
Kuvia tuli joitain otettua mutta laittelen sitte laajemmin esille ku saan Studio Tainan kuvia kajaanista...

Natan kanssa rannalla

Lumihommia

Roippeet ja luut haisee hyvälle

Märkä ja väsyny hirvikoira

lauantai 10. lokakuuta 2009
Eka viikko Nilan kanssa
Reilu viikko pennun kans takana... Kivasti menny.. Paljon ollaan puuhailtu kaiken näköstä "temppuilua" kuten istumista, luopumista, luoksetuloa ja katsekontaktia.. Tänään aamuruualla pentu otti istumisesta hyvästi katsekontaktin ja siitä oli tosi tyytyväinen.. Täytyy sanoo että ei kyllä yhtään pöllömpi koira ole vaan nopeasti hoksaa mistä on kyse..
Virtaa tapauksella kyllä on.. Parin ekan päivän jälkeen ajattelin että eihän tuo ole yhtään tuntunu arastavan mutta taiski olla niin että se "normaalin" pennun olemus oli sitä arastelua ja nyttemmin on päässy piru irti.. Hampaita nappula ainaki tykkää käyttää (kuten vissiin veljensä Nukarissa.. Ainakin lempinimen perusteella.) Siispä ollaan myös harjoiteltu rauhottumista ja sen kautta myös kynsien leikkuuta.. Lelujakin pentu kantaa mielellään.
Kelit on ollu viikon aikana harvinaisen ahterista ja tänään vasta oikeestaan aurinko paisto ensimmäistä kertaa.. Niinpä käytiin metsässä vähän tallustelemassa, sen mitä pentu tarkeni. Eilen iltasella tein pienen ruudun ja pentujäljen josta herkut kyllä taisi pääosin löytyä näön avulla... Myös pieniä piiloleikkejä puuhailtiin.
Nata on vielä hieman epäilevä pentua kohtaan varsinki illalla ruuan jälkeen kun Nata haluaisi rauhottua ja Nilalle tulee iltavilli. Nellin kanssa välillä nukkuvat jo samassa kopassakin.. Nellille vaan ollut pieni kriisi kun pentu tykkää kovasti vinkuleluista (osaa jo vinguttaakki niitä melko tehokkaasti) ja vinkulelut on aina ollu Nellin tärkeintä omaisuutta.. Välillä Nelli kerää kaikki vingut omaan koppaansa (makaa niitten päällä) ja Nila yrittää niitä sieltä parhaansa mukaan varastaa.. Muttamutta.. Alkaa tämäkin lauma taas muodostua uudelleen..
Puolet asioista unohtu taas varmaan kirjottaa mutta tässä mitä päällimäisenä tuli mieleen.. Sen verran vielä että aamulla heräsin siihen kun pentu vinku ovella josta kehuin, nappasin kainaloon ja vein pihalle.. Tiedä sitte mitä se vinku mutta sonta sieltä ainakin tuli.. Kuvia ei oikeen monta hyvää taaskaan oo tullu.. Sen verran oon oppinu että samsungin kameran punasilmäsyydenesto ei toimi koirilla :D

"Ainii! Maistoin sun jugurttia"

Vauhilla luokse.

Tepastelua metsässä.

sunnuntai 4. lokakuuta 2009
Kaikki nukkuu...
...paitsi Nata ja minä.. Käytiin tuolla hirmumyrskyn silmässä vähän pennun kanssa katselemassa maailmaa. Ei uskois taas kuin erilainen keli tuossa saaren toisella rannalla olikaan.. Tuuli varmaan 10m/s enemmän. Pikasesti käytiin vähän Nila kanssa puuhailemassa ja sieltä kotia syömään..
Muutenki olla tänään puuhasteltu kaikkea istumisen opettelusta, penturättileikkeihin.. Eilen pentu oli mukana saunalla ja käytiin tutkimassa talon pihaa vähän laajemmin. Ruokaki maistuu hyvin eikä yöllä ollut yhtään enää ikävä, joten no problemos.
Tosiaan tänään vähän retuutettiin penturättiä ja syötiin juustonpaloja.. Nataan ja Nelliinki ollaan totuuteltu.. Nelli ottaa rennosti ja välillä vähän komentaa jos meinaa käydä liikaa iholle. Nata ei oikeen vielä tiedä miten suhtautua.. Välillä haistelee nätisti ja tutkii pentua, välillä taas häntä heiluu mutta korvat on luimussa.. Noh, totuttamiskysymyksiä... Vähän vaan jännittää ku kavereissä on melkeen 15x ero.
Valokuvia ollaan yritetty ottaa, mutta kun kaveri on niin pirun liukas että ei kuvaaja eikä kamera ehi mukaan. Just tuosta sellaset 70 kuvaa purin koneelle ja liekö viiskään kunnollista..

Karmee rättitaistelu!

Istumista ja juuston syöntiä

Pissalta tulossa

Lampaantaljalla on ihan kiva nukkua ku ensiks tajus että sitä ei saa syödä.

Jostain syystä kuvista tulee just tällasia
lauantai 3. lokakuuta 2009
Pikapäivitystä ku pentu nukkuu vielä ruuan päälle
Iltasella haettiin pentu ja ihan kivasti meni. Nukku melkeen koko automatkan.. Vähän illalla jännitti tutkia paikkoja mutta ei pahemmin vinkunu tai ulvonu.. Reipas pentu.
Yö meni hyvin kanssa. Kolmesti tai neljästi käytin yöllä pihalla ja kerran ehti lurauttaa lattialle..
Aamusella Nata ja Nelli näki pihalla Nilan ensimmäistä kertaa.. Mikä piru siinä on että kaikki alkaa N:llä ja kaikki on saksalaisia rotuja. Tiia sano että varmaan meille tulee sitte saksalaisia autojaki.. Lupasin harkita Opelin ostoo.. Mutta siis kohtaaminen meni ihan hyvin ja nyt taas pentu ja isot koirat eri huoneissa.
Koira on siis nimeltään Ferhill's Odju ja meillä oppii tuntemaan nimen Nila. Laittelen kuvia kuhan niitä saadaan vähän lisää otettua ja kun on taas aikaa..

maanantai 28. syyskuuta 2009
Viimestä vapaata viään
Eli viimenen vapaapäivä varmaan vuoteen, puoleen toista.. Paperilla kyllä näyttää kivalta. Ens viikolla kolme päivää koulua ja sitte neljä vapaata.. Tosiasia taitaa kuitenki olla että kun ens perjantaina haetaan pentu kotiin niin siihenpä se sluibailu taitaa sitten loppua. Alkaa uus elämä köyhänä ja aktiivisena.. Vähän jännättää ku ei oikeastaa oo tarvinu 11 vuoteen elää muuta kun aikuisten koirien kanssa. Sillon tuli ajokoiran pentu Höpö joka on jo reilu vuoden metsästelly muilla jänismailla. Jospa se siitä lähtis sujumaan. Tuntuu vaan että ite pitäs enemmän oppia ku pennun.. Ja niin se vaan taitaa olla.
Eilen kaivettiin pentukamat siivouksen yhteydessä esiin.. Hihna, liina, rätti ja pentupatukka löyty.. Vielä kun pentupanta jostaki ilmestyy niin sitte ruvetaan oleen varustautuneita. Pitäs ruveta pikkuhiljaa pistämään kämppääki pennunkestäväks.. Johtoja olis varmaan syytä piilotella ja ainaki yks kasvi lähtee adoptioon naapuriin.. Voi olla sen kasvin elämä aika löysässä sitte.. :D
Hirveenä tulee jo mietittyä ens syksyn mehtähommia vaikka taitaa olla kaukasin huoli tällähetkellä.. On se kuitenki vaan mukava ajatella että ens vuonna ei enää yksin tarvi mehtissä kävellä...

Hakokuron Höpö 1998-2008

torstai 24. syyskuuta 2009
Päivää!
Nyt sitten on vissiin tiedossa mikä pennuista muuttaa meille. Pentu on ruskea päistärikkö nimeltään Ferhill's Odju. Viikko vielä odottelua ja sitten haetaan se kotia.
Viikonloppuna tuli käytyä mehtällä oikeen urakalla. Ensin la-su Evijärvellä vierasluvalla teeriä ja sorsia kattomassa ja maanantai Kokkolassa oman seuran mailla teeriä ja pyitä ettimässä. Kivasti oli kyllä teeriä Kokkolassa. 6-7 h aikana näin varmaan -+20 teertä. Kolme nevalla ja loput pomppuun mehtistä. Pyitä tuntu olevan kyllä huonommin tai sitte eivät vielä pilliin vastaile. Tuntuu että kun muualla kanta heikkenee niin Pohjanmaalla vaan lintumäärät lisii.. Evijärvelläkin oli kiintiötä tälle vuodelle nostettu reilusti. Meillä pysytään vieläkin siinä kahdessa teeressä ja ihan hyvä niin.
Mutta siis 2 kertaa tuli ammuttua koko vkl aikana, kaks kertaa osuin... ja kaks haavakkoo. Täytyy sanoo että se oli vihoviimenen kerta kun GB:n super expressejä piipuuni laitan.. 3 haavakkoo jo tälle vuodelle. Kivan kuvion teki pahviin radalla kun testailin mutta ei vissin teho riitä kun ei edes istuva pyy kuole paristakymmenestä metristä. Kunnon pölähys vaan kävi ja tirppa jatko matkaa joen toiselle puolelle. Pistää vähän sylettään.
Nataki oli mukana ja koki pienimuotosen kriisin iltalennolla lauantaina kun saattu käymään maate keltiäispesään.. Inhan pikku-murkut puri sitä kirsuun, varpaanväliin ja takapuoleen ainakin. Hirveetää piehtarointia koko loppuilta. Aina helpotti vartiks ku käytti uimassa.. Onneks sunnuntaiks oli kutina jo lakannu.
Ja oli muuten väsynyttä tyttöö koko Nata reissun jälkeen. Jo lauantai-iltana se nukahti (!) ruokakuppia odotellessa. Enpä ois uskonu että senki vielä pääsee näkemään.
Sen verran täytyy vielä sanoa että tää blogspotin kuvienasettelu on aivan persehestä.

Uneliasta on vaikka ruoka on vielä saamatta :P

Ei oo Natalla oikeen verissä mutta kyllä se siipee kanto nappuloiden maagisella voimalla
Aamu nevalta

Iltalentopassi

Makkarat välipalaks

Oppi Nataki tykkäämään veneen kyydistä ku pääsi aina hauskoihin paikkoihin.

keskiviikko 16. syyskuuta 2009
Pennut vol. 2
Toinen rundi Nukarissa tehty ja pennut oli kasvanut ja piristynyt vallan mahottomasti. Naskalit tikkas varpaisiin jo niin pirusti.. Vielä pitäs reilu pari viikkoo odottaa ja sitten haetaan pätkä kotia.. Nimiki on tytölle jo päätetty niin että päästään kastamaan isän ja pojan ja pyhän hengen nimeen.
Sitä ennen kuitenki viikonloppuna olis tarkotuksena tehä pieni täsmäisku Evijärvelle vesisiivekkäitä jahtaamaan ja jos maanantain vapaapäivän kävis Kokkolassa kanalintuja kattelemassa.. Jospa nyt olis viimenen syksy kun pitää käydä nevalla kökkimässä ja pyitä pillittämässä..
tiistai 8. syyskuuta 2009
Blogi on nyt vissiin avattu
Noni. Enpä olis uskonut että koskaan tällästakaan tuun pitämään mutta katellaan miten lähtee innostus käyntiin..
Lähinnä tässä odotellaan lokakuun alkua ja Nukarin reissua.. Ai mikskö? Kun toivottavasti sieltä mukaan lähtee semmonen 7 viikkonen matohäntä.
Elikkäs siis koiranpentua tässä hommaamassa ja viime sunnuntaina tuli ensimmäisen kerran niitä käytyä katsomassa.
Ja onhan tuota omaa kkss:n hankitaa tullu jo mietitty useamman vuoden.. Enemmän ku neljä. Toivottavasti enään parin vuoden päästä ei sorsat joudu hukkaan eikä kanalinnut illistele.
Mutta joo. Ennen pennun tuloa pitäs varmaan ainakin kerran koittaa käydä Kymijoella siimoja oikomassa. Ahistaa vaan jos sielä on ryysis.. Ehkä ens maanantaina. Ja olis vielä tarkotus tämän kuun aikana kai käydä Evijärvellä sorsia tähtäilemässä. Järkiratkasuna jätin vaan tussarin Kokkolaan. Pitää vissiin sen kautta ajaa sitte. Pennusta enemmän kai jatkossa.
Danke schön.
Tilaa:
Kommentit (Atom)