lauantai 10. lokakuuta 2009

Eka viikko Nilan kanssa

Reilu viikko pennun kans takana... Kivasti menny.. Paljon ollaan puuhailtu kaiken näköstä "temppuilua" kuten istumista, luopumista, luoksetuloa ja katsekontaktia.. Tänään aamuruualla pentu otti istumisesta hyvästi katsekontaktin ja siitä oli tosi tyytyväinen.. Täytyy sanoo että ei kyllä yhtään pöllömpi koira ole vaan nopeasti hoksaa mistä on kyse..
Virtaa tapauksella kyllä on.. Parin ekan päivän jälkeen ajattelin että eihän tuo ole yhtään tuntunu arastavan mutta taiski olla niin että se "normaalin" pennun olemus oli sitä arastelua ja nyttemmin on päässy piru irti.. Hampaita nappula ainaki tykkää käyttää (kuten vissiin veljensä Nukarissa.. Ainakin lempinimen perusteella.) Siispä ollaan myös harjoiteltu rauhottumista ja sen kautta myös kynsien leikkuuta.. Lelujakin pentu kantaa mielellään.
Kelit on ollu viikon aikana harvinaisen ahterista ja tänään vasta oikeestaan aurinko paisto ensimmäistä kertaa.. Niinpä käytiin metsässä vähän tallustelemassa, sen mitä pentu tarkeni. Eilen iltasella tein pienen ruudun ja pentujäljen josta herkut kyllä taisi pääosin löytyä näön avulla... Myös pieniä piiloleikkejä puuhailtiin.
Nata on vielä hieman epäilevä pentua kohtaan varsinki illalla ruuan jälkeen kun Nata haluaisi rauhottua ja Nilalle tulee iltavilli. Nellin kanssa välillä nukkuvat jo samassa kopassakin.. Nellille vaan ollut pieni kriisi kun pentu tykkää kovasti vinkuleluista (osaa jo vinguttaakki niitä melko tehokkaasti) ja vinkulelut on aina ollu Nellin tärkeintä omaisuutta.. Välillä Nelli kerää kaikki vingut omaan koppaansa (makaa niitten päällä) ja Nila yrittää niitä sieltä parhaansa mukaan varastaa.. Muttamutta.. Alkaa tämäkin lauma taas muodostua uudelleen..
Puolet asioista unohtu taas varmaan kirjottaa mutta tässä mitä päällimäisenä tuli mieleen.. Sen verran vielä että aamulla heräsin siihen kun pentu vinku ovella josta kehuin, nappasin kainaloon ja vein pihalle.. Tiedä sitte mitä se vinku mutta sonta sieltä ainakin tuli.. Kuvia ei oikeen monta hyvää taaskaan oo tullu.. Sen verran oon oppinu että samsungin kameran punasilmäsyydenesto ei toimi koirilla :D


"Ainii! Maistoin sun jugurttia"


Vauhilla luokse.


Tepastelua metsässä.

3 kommenttia:

  1. Miksi se ei vois aina pysyä tuollasena pikkusena söpöläisenä? Ei se ehkä metällä ois niin kätevä, mutta olis se ainaki sievä :)
    Innolla odotan, jotta tuutte käymään. Saa Nilakin sitten olla hyvässä herra-seurassa...

    VastaaPoista
  2. Vai herra-seurassa.. Eikös se Elvis oo nykyään enemmänki niinku tyttökoira?

    VastaaPoista
  3. Jos uskallat sanoa tuon Elvikselle, niin en anna Nilalle yhtään joululahjaa! Se on POIKAkoira, aina.

    VastaaPoista